10.12.2015

22# Uusi vuokrahevonen

Kävin tänään toisen kerran kokeilemassa erästä aivan ihanaa tammaa, hieman kauempana Masin tallista. Masin vuokrausta en ole lopettamassa, mutta se on tällä hetkellä vähemmällä liikutuksella kummallisten oireilujen takia.. Matkaa on noin 30 km, eli ei ollenkaan paha ajella sinne. Kyseessä on siis Hennan omistama Karisma Boss, tutummin Karma. Kenttä on kyllä ollut nyt vähän kummallisessa kunnossa, hiekalla joo, mutta jäätäkin on kentän keskiosassa. Tilsoja siis on tullut molemmilla ratsastuskerroilla, joten ei olla päästy menemään ihan kunnolla. Tänään mentiin kuitenkin jo kaikissa askellajeissa, pienistä alkuvaikeuksista huolimatta..


Ei ihan osannut istua selässä, varsinkaan näin Masin jälkeen.. Mutta ei siinä mitään, kyllä minä siellä varmasti parin kuukauden aikana opin jotenkinpäin olemaan! Karisma tuntui oikein kivalle jälleen, tällä kertaa ei testannut ehkä niin paljoa käynnissä ja ravissa kuin viimeksi. Viimekerralla vasen kierros tuntui hankalalle, kun se koitti puskea sisäpohjetta vastaan kokoajan. Tänään tamma ei edes viitsinyt kokeilla sitä, vissiin kun oli niin kiire juosta :D 

Olisi pitänyt heti alkuun tehdä kunnon siirtymisiä, että olisin saanut sen laukankin nousemaan kerralla. Koitin ensin helpompaan, eli oikeaan kierrokseen, mutta ei lähtenyt ei sitten millään! Mutta syytän tästä ihan omaa istuntaani.. Hetken tuskailtuani rupesin sitten tekemään pysähdyksiä, peruutuksia, ravisiirtymisiä. Ja alkoihan se hevonen tulla kuulollekkin pikkuhiljaa. Vaihdoin suunnan ja otin laukannoston, joka onnistui yllättäen tosi hyvin! Kokeiltiin vielä siihen toiseen suuntaan, ja toisella nostolla se laukka nousi pienen kiitoravin kautta.. 

Karma on oikein mukavan oloinen hevonen, kunhan sitä oppii tuntemaan ja ratsastamaan. Maastoilemaankin olisi kiva lähteä, kunhan opin hieman sen tapoja ja osaan ennakoida. Tämä on nähtävästi sellainen tamma, (ihankuin Iita oli) että ratsastajan on maastossa oltava kokoajan hieman hevosta edellä. Ajatuksellisesti siis. :D



Mitä mieltä olette Karismasta? Kiinnostaisiko jatkossakin postaukset siitä?

2.12.2015

21# Ruuna orin mielellä

Olin parisen viikkoa keuhkokuumeessa, ja nyt kun olen edes vähän parempaan päin, kävin heti Masia moikkaamassa. Harmikseni tuli ihan todella huono sää, satoi jotain epämääräistä valkeaa.. Riemastuin kun saavuin tallille ja ruuna seisoi aivan tallin oven edessä, josta sain sen näppärästi pyydystettyä sisälle! Yleensä se hakeutuu tarhan kauimpaan nurkkaan, jonne tarvon sitten nahkasaappaissani - upottavassa mudassa. 

Kiinnitin Masin jo harjauspaikalle, kunnes tajusin että sen jalat on kainaloihin asti aivan paksun mudan peitossa.. Ja eikun peruutettiin takaisin pesupaikalle, jossa lämpimällä vedellä harjan kanssa hankasin mutaa pois. Ja tätähän helpotti kovasti se, että Masi inhoaa jalkojen pesua, tai vesiletkuja yleensäkkin. 

Kun olin varustanut ruunan niin lähdettiin kävellen kohti kenttää. Nappasin myös liinan mukaan, ihan vaan siltä varalta jos Masilla olisi turhaa energiaa.. Ja oikeassahan minä olin. Jo kävellessä tietä pitkin se saattoi saada ihan yhtäkkiä kohtauksen ja riekkua jokaisen ilmansuuntaan jokaisella raajallaan :D Pikkuisen aina säikäytti, kun hevonen yhtäkkiä lennähtää ilmaan ja itse lensit sitten kepoisasti mukana riimusta pitäen..! Noh, kun naapurien kohdalle päästiin, heidän hevoset alkoivat laukkaamaan tarhassa.. Siitäpä se riemu vasta alkoi. Masin pää nousi taivaisiin ja se alkoi tepastamaan paikallaan, kokoajan tunkien minua ojaa kohti. Ja kävinhän minä sitten siellä ojassakin lopulta pari kertaa!.. Siis aivan järkyttävää, käyttäytyi ihankuin orit konsanaan. 

Mentiin sitten silleen metri kerrallaan kenttää kohti, kun pidätteet ei ihan menneet läpi! Melkein voin sanoa roikkuneeni siellä riimunnarussa, kun tämä "oripoika" käveli isoin keinuvin askelin, pää pystyssä, häntä ja sieraimet tötteröllä etiäpäin. Ja välillä sinkosi johonkin suuntaan huvikseen aivan yhtäkkiä.. Kentälle kun päästiin, laskin Masin heti juoksemaan liinassa. Ja se veti (taas) kiitolaukkaa ympyrällä ja heitti takapäätään niin ylös kuin pystyi.. Niin ja teki hienoja laukanvaihtoja ihan itse!..

Kun olin liinannut (josta tässä lyhyt video) hyppäsin selkään ja menin jonkin aikaa ilman jalustimia ravia kahdeksikolla. Ihan vain omia vatsalihaksiani ja istuntaani ajatellen.. Pari kertaa tein myös käynti-laukka-käynti siirtymisiä. Ihan kivasti se meni sitten lopulta, kun virtaa ei enää ollut varastossa liikaa.. :D Ratsastuksen jälkeen ruuna pääsikin omaan karsinaansa lepäilemään, ja pistin sille linimentit sekä annoin heinää sylillisen. 


Tiedättekö te hevosia jotka eivät ole oreja, mutta käyttäytyvät samalla tapaa? Miten se ilmenee?